Kiitos tästä vuodesta

 

Muutama sana menneestä.

 

Huhtikuussa aloitimme sähköautoilun. Pieni Renault Zoe, energian säästöpuuhat ja kaksi aurinkovoimalaa ovat saaneet aikaan sen, että toimintamme on nyt hiilineutraalia.

 

Seuraavaksi yritämme saada aurinkovoimaloiden tuotosta enemmän tuloa kuin mitä kiinteistöjen kulut ovat. Ranskassa olemme aika lähellä tätä tavoitetta, Suomessa tavoite on kauempana.

 

Eeva on vuoden 2017 työskennellyt Berliinissä, Aleksanteri Budapestissa, Lasse vuoroin Ranskassa ja Suomessa. Jenni vietti alkuvuoden  Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa. Voi siis sanoa, että olemme aika eurooppalainen mikroyritys ja vähän myös globaali. Yllä näkyvät kuvat ovat Eevan, Aleksanterin, Jennin ja Lassen ottamia Suomesta, Latviasta, Saksasta, Ranskasta, Unkarista, Kiinasta, Vietnamista ja Thaimaasta.

 

Tässä suurimmat terveiset viime vuodelta. Tämän lisäksi olemme tehneet töitä ihan normaalisti ja hauskaakin on pidetty tarpeellinen määrä.

Kaikkea hyvää vuodelle 2018.

Kanteleen Vanhameijeri Oy